6.8.1996

Espoon käräjäoikeuden tuomio 21.12.1994

Vanhentumisväite

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että kanne oli pantu vireille 29.8.1994 eli myöhemmin kuin kuuden kuukauden kuluttua Atomica Oy:n konkurssin paikalletulopäivästä 23.5.1993 mutta aikaisemmin kuin kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Helsingin käräjäoikeus oli 31.5.1994 antanut tuomion konkurssipesän Kansallis-Osake-Pankkia vastaan ajamassa takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa jutussa.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin sanamuodosta ei voitu päätellä, koskeeko vanhentuminen myös lain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettua kannetta. Kysymystä ei ollut käsitelty myöskään hallituksen esityksessä 102/1990 vp. Koska takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 19 §:n 2 momentissa ja 21 §:n 2 momentissa säädetään vakuuden takaisin saaneen kolmannen henkilön korvausvelvollisuudesta ja velvollisuudesta asettaa vakuus uudelleen, käräjäoikeus katsoi, ettei takaisinsaantikanteen vireillepanoa koskeva 24 §:n 1 momentin säännös koskenut nyt kysymyksessä olevan kaltaista kannetta. Käräjäoikeus hylkäsi vanhentumisväitteen.

Panttauksen pätevyys

A oli 28.10.1988 päivätyllä yleispanttaussitoumuksella pantannut Asunto Oy Salakkakallion osakkeet nrot 875 - 1060 Kansallis-Osake-Pankille vakuudeksi kaikkien niiden sitoumusten ja pankin muiden saatavien suorittamisesta, joista A ja Atomica Oy yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa olivat tai tulivat vastaisuudessa olemaan vastuussa pankille. Osakkeet oikeuttivat hallitsemaan huoneistoa, joka oli yksinomaan tarkoitettu käytettäväksi A:n ja hänen vaimonsa B:n yhteisenä kotina. Panttaussopimuksen mukaan pantin arvo oli rajoitettu Atomica Oy:n vastuiden osalta 750 000 markkaan sille laskettavine kolmen kuukauden viivästyskorkoineen.

Isännöitsijäntodistuksen mukaan osakkeiden omistajiksi oli osakeluetteloon merkitty A ja B. Selvittämättä oli jäänyt, että A:lla olisi ollut oikeus yksin pantata myös B:n osuus. Avioliittolaissa ei säädetä, että yhteisenä kotina käytetyn huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden panttaamisen pätevyyden edellytyksenä olisi puolison suostumus. Käräjäoikeus katsoi, että panttaus oli pätevä A:n osakkeista omistamaa osuutta eli puolta vastaavalta osuudelta.

Vakuuden takaisin saanti

A oli Atomica Oy:n osakkeiden yksinomistajana ja hallituksen jäsenenä eli siis takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 3 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna yhtiön läheisenä 14.1.1993 nostanut yhtiön varoja 1 000 000 markkaa ja maksanut niillä Kansallis-Osake-Pankille olleita yhtiön valuuttaluottoja ja korkoja, jolloin pankki oli vapauttanut Asunto Oy Salakkakallion osakkeet panttivastuusta.

Takaisinsaantiperuste

Atomica Oy oli luovuttanut omaisuutensa konkurssiin 12.2.1993. Maksu pankille oli tapahtunut vähemmän kuin kuukautta ennen konkurssin alkua. Konkurssipesän tarkastuksen heinäkuussa 1993 suorittaneen ja asiassa todistajana kuullun KHT-tilintarkastajan mukaan konkurssipesän varat olivat realisoinnin jälkeen todellisuudessa noin 700 000 markkaa ja koko rahoitusomaisuus oli tammikuun lopussa 1993 noin 1,4 miljoonaa markkaa. Tähän nähden todistaja oli pitänyt pankille 14.1.1993 tapahtunutta maksua, jolla oli lyhennetty valuuttaluottoja 936 000 markkaa, pesän varoihin nähden olennaisena. Koska pesän velat olivat olleet yli 6 miljoonaa markkaa, käräjäoikeus katsoi, että mainittu maksu oli ollut pesän varoihin nähden huomattava.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentin mukaan maksu, jos se olisi suoritettu A:lle velkojana, peräytyisi sanotun lain 10 §:n nojalla. A oli saman lainkohdan nojalla velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon konkurssipesälle.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että maksu, jos se olisi suoritettu A:lle velkojana, voitaisiin tuomita peräytymään takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:n nojalla.

Korvattava määrä

Jollei A asettanut panttia uudelleen, hän oli velvollinen korvaamaan sen arvon. Pantti oli käsittänyt puolet Asunto Oy Salakkakallion osakkeista nrot 875 - 1060. Osakkeiden arvosta ei ollut käräjäoikeudelle esitetty selvitystä. Näyttövelvollinen tästä olisi ollut konkurssipesä. Kysymyksessä oli Espoon Haukilahdessa oleva 186 neliömetrin rivitalohuoneisto, jossa oli kuusi huonetta, keittiö, saunaosasto ja autotalli. Käräjäoikeus piti osakkeiden kokonaisarvona helmikuussa 1993 vähintään 1 200 000 markkaa, joten pantatun puoliskon arvona oli siten pidettävä 600 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoitti kanteen enemmälti hyläten A:n ensisijaisesti asettamaan konkurssipesälle pantiksi puolet Asunto Oy Salakkakallion osakkeista nrot 875 - 1060 tai toissijaisesti korvaamaan konkurssipesälle pantin arvon 600 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.8.1994 lukien.

Lisäksi käräjäoikeus pysytti voimassa 25.11.1994 määräämänsä takavarikon kuitenkin siten, että se oli voimassa vain tuomitun pääoman ja koron suorittamisen turvaamiseksi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 6.7.1995

Konkurssipesä ja A valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että konkurssipesä oli kanteessaan toissijaisesti vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan puheena olevan vakuuden arvona 780 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.1.1993 lukien. A ei ollut käräjäoikeudessa kiistänyt vaatimusta sen määrän eikä vaaditun koron osalta. Koska vaatimus määrältään siten oli ollut riidaton, käräjäoikeuden olisi tullut tuomita korvaus korkoineen vaatimuksen mukaisesti.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se velvoitti A:n toissijaisesti korvaamaan konkurssipesälle pantin arvona käräjäoikeuden tuomitsemaa määrää korottaen 780 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.1.1993 lukien.

Käräjäoikeuden tuomiota takavarikkoa koskevalta osalta muutettiin siten, että se määrättiin olemaan voimassa nyt tuomitun määrän ja sille tuomitun koron osalta.

Esittelijän mietintö:

Konkurssipesä oli kanteessaan ensisijaisesti vaatinut takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 19 §:n 1 momentin ja 21 §:n 2 momentin perusteella pesälle velallisyhtiön velkojen vakuutena ollutta panttia, joka oli siirtynyt ns. kriittisenä aikana jälkimmäisen lainkohdan tarkoittamalle kolmannelle henkilölle eli A:lle, tai häneltä korvausta tuon pantin arvosta. Koska vaatimusten tarkoitus oli pantin tai varojen palauttaminen pesään eikä konkurssipesä ottaen huomioon 21 §:n 2 momentti voinut tuon lainkohdan tarkoittamaa kolmatta henkilöä vastaan saada kanteen nostamiselle varatun ajan osalta parempaa oikeutta kuin velkojaa vastaan, kanteeseen oli sovellettava 24 §:n 1 momentin määräaikoja. Lainkohdan mukaan takaisinsaantikanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä. Kanne voidaan kuitenkin panna vireille vielä kolmen kuukauden kuluessa siitä kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita.

Toissijaisesti konkurssipesä oli katsonut, että kanne voitiin nostaa mainittua kolmatta henkilöä vastaan kolmen kuukauden kuluessa siitä kun oikeudenkäynti 19 §:n 1 momentin tarkoittamaa velkojaa eli Kansallis-OsakePankkia vastaan oli päättynyt. Konkurssipesä oli kuitenkin havainnut takaisinsaannin perusteen myös A:han nähden jo 13.2.1994 nostaessaan kanteen mainittua velkojaa vastaan, joten myös 24 §:n 1 momentin toissijainen kolmen kuukauden määräaika oli kulunut umpeen.

Koska yhtiön konkurssissa paikalletulopäivä oli ollut 23.5.1993 ja kanne oli tullut vireille 24.8.1994, se oli vanhentuneena hylättävä.

Käräjäoikeuden tuomio kumottaneen ja kanne hylättäneen.

Käräjäoikeuden 25.11.1994 ja 21.12.1994 määräämät takavarikot, jotka olivat kohdistuneet A:n omaisuuteen, kumottaneen.

Perustelut

Jutussa on kysymys ensiksi siitä, onko takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 21 §:n 2 momentissa edellytetty, että vakuuden palauttamista tai sen arvon korvaamista koskeva kanne kolmatta henkilöä vastaan on pantava vireille mainitun lain 24 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa. Tältä osin Korkein oikeus toteaa seuraavaa.

Velkojan ja vakuuden asettaneen kolmannen henkilön asema siinä tapauksessa, että velan maksu peräytyy, on säännelty takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 19 §:n 1 momentissa ja 21 §:n 2 momentissa. Ensiksi mainitun lainkohdan mukaan velkoja on suorituksen peräytyessä velvollinen palauttamaan vain vakuuden arvon ylittävän osuuden, mikäli hän ei voi saada vakuutta takaisin eikä hän vakuuden palauttaessaan tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää velallisen maksukyvyttömyydestä. Tällaisessa tapauksessa vakuuden takaisin saanut kolmas henkilö on 21 §:n 2 momentin mukaan velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon velkojalle tai, jos niin vaaditaan, suoraan pesälle. Edellytyksenä on tällöin, että maksu, jos se olisi suoritettu hänelle velkojana, voitaisiin tuomita peräytymään. Velkojan velvollisuus suorituksen palauttamiseen ja vakuuden asettajan velvollisuus vakuuden palauttamiseen tai sen arvon korvaamiseen ovat sanotussa tilanteessa rinnakkaiset.

Sen ohella, että vakuuden palauttaminen tai sen arvon korvaaminen edellyttää takaisinsaantiperusteen olemassaoloa, myös takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain rakenne tukee käsitystä, että lain 21 §:n 2 momentin mukainen vaatimus vakuuden asettamisesta uudelleen tai sen arvon korvaamisesta on tehtävä lain 24 §:n 1 momentissa säädetyssä ajassa. Kanteen vireillepanoa koskevat säännökset on sijoitettu lakiin niin, että ne ovat sen voimaantulosäännöksiä edeltävässä viidennessä luvussa, jonka otsikko on "Sovittelu sekä takaisinsaantimenettely". On johdonmukaista katsoa, että tämän luvun määräykset koskevat kaikkia kysymyksessä olevassa laissa säänneltyjä takaisinsaantikanteita. Näin ollen on perusteltua tulkita puheena olevia säännöksiä niin, että takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaiset kanneajat koskevat myös saman lain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettua kannetta.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaan takaisinsaantikanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä. Kanne voidaan kuitenkin nostaa vielä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita. Kun paikalletulopäivä Atomica Oy:n konkurssissa on ollut 13.5.1993 ja haastehakemus on jätetty käräjäoikeudelle 29.8.1994, ei kannetta ole pantu vireille kuuden kuukauden määräajassa. Jutussa on siten kysymys edellä mainitusta kolmen kuukauden määräajasta.

Vaatiessaan kanteessaan A:n velvoittamista asettamaan konkurssipesälle vakuudeksi Atomica Oy:n velkojen vakuutena Kansallis-Osake-Pankilla olleet ja pankin A:lle palauttamat Asunto Oy Salakkakallion osakkeet numero 875 - 1060 tai korvaamaan niiden arvon 780 000 markkaa korkoineen konkurssipesä on perustanut vaatimuksensa muun ohella siihen, että tämän suuruinen maksu, jos se olisi suoritettu A:lle velkojana, olisi peräytynyt, koska maksua olisi ollut pidettävä pesän varoihin nähden määrältään huomattavana. Sovellettaviksi tulevat näin ollen takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:n ja 21 §:n 2 momentin säännökset. Ratkaistaessa, onko kanne nostettu määräajassa, huomiota on näin ollen kiinnitettävä siihen, milloin konkurssipesä on tiennyt tai sen olisi pitänyt olla tietoinen edellä mainitusta panttauksesta ja pantin palauttamisesta A:lle sekä palauttamisen merkityksestä pesän varallisuuden kannalta.

Jutun asiakirjoista käy ilmi, että Atomica Oy:n konkurssipesä on nostanut Helsingin käräjäoikeudessa Kansallis-Osake-Pankkia vastaan takaisinsaantikanteen, jossa pesä on vaatinut pankin velvoittamista suorittamaan pesälle 980 000 markkaa korkoineen. Tähän 980 000 markkaan on sisältynyt se 780 000 markkaa, jonka saatuaan pankki oli palauttanut edellä mainitun asunto-osakevakuuden A:lle. Konkurssipesän kanne on sanotun 780 000 markan osalta hylätty käräjäoikeuden 31.5.1994 antamalla tuomiolla.

Nyt käsiteltävässä jutussa ei ole selvitetty, milloin konkurssipesä on saanut tietoonsa edellä mainittujen asunto-osakkeiden panttauksen Atomica Oy:n velkojen vakuudeksi Kansallis-Osake-Pankille ja pantin palauttamisen A:lle. Todistajana kuullun erityistilintarkastaja X:n tilintarkastuskertomuksesta 30.7.1993 ja todistajanlausunnosta käy ilmi, että velkojainkokouksessa 4.5.1993 oli ollut puhetta A:n henkilökohtaisten lainavakuuksien vapauttamisesta. Vastaavanlainen maininta sisältyy myös konkurssipesän 8.11.1993 päivättyyn kannekirjelmään Kansallis-OsakePankkia vastaan ajetussa jutussa ja pankin käräjäoikeuteen 13.2.1994 saapuneessa sanottua kannetta koskeneessa vastineessa on kuvattu mainittujen asunto-osakkeiden panttaaminen Kansallis-Osake-Pankille ja pantin palauttaminen A:lle. Kaikkeen tähän nähden ja kun otetaan huomioon konkurssipesän velvollisuus oma-aloitteisesti selvittää velallisen varallisuus, velat ja ennen konkurssia tekemät oikeustoimet, Korkein oikeus katsoo, että pesän olisi pitänyt olla tietoinen edellä mainitun asunto-osakkeen panttauksesta Kansallis-OsakePankille ja pantin palauttamisesta A:lle jo aikaisemmin kuin kolme kuukautta ennen nyt käsiteltävänä olevan kanteen vireille tuloa.

Konkurssipesä ei ole kuitenkaan voinut olla tietoinen asunto-osakevakuuden A:lle palauttamisen merkityksestä pesän varallisuuden kannalta ennen Helsingin käräjäoikeuden 31.5.1994 antamaa tuomiota, jolla pesän takaisinsaantikanne Kansallis-Osake-Pankkia vastaan on A:lle palautetun vakuuden arvon osalta hylätty. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että konkurssipesän A:ta vastaan nostama kanne on nostettu takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaisessa kolmen kuukauden määräajassa.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 17 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen velvollisuus maksaa vakuuden arvona suoritettavaksi tuomitulle määrälle viivästyskorkoa alkaa vaatimuksen esittämisestä. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan haastehakemus on annettu A:lle tiedoksi 12.10.1994. Ottaen huomioon, ettei A ole koron osalta nimenomaisesti hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, ei koronmaksuvelvollisuuden alkamisajankohtaa kuitenkaan voida määrätä myöhäisemmäksi kuin 29.8.1994, josta lähtien käräjäoikeus on velvoittanut A:n maksamaan palautettavalle määrälle viivästyskorkoa.

Esittelijän mietintö

Nuorempi oikeussihteeri Hyvärinen, jonka mietintö oli Korkeimman oikeuden tuomion mukainen siltä osin kuin konkurssipesän vakuuden palauttamista tai sen arvon korvaamista koskevaan kanteeseen kolmatta henkilöä vastaan sovellettiin takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentissa tarkoitettuja määräaikoja ja kannetta ei katsottu nostetun kuuden kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä, esitti muutoin seuraavan mietinnön.

Kolmen kuukauden vireillepanomääräajan osalta katson, että huomiota on kiinnitettävä siihen, milloin konkurssipesä on tiennyt tai sen olisi pitänyt olla tietoinen panttauksesta ja pantin palauttamisesta A:lle. Katson Korkeimman oikeuden tuomiossa selostetuilla perusteilla, että konkurssipesän olisi pitänyt olla tietoinen asunto-osakkeiden panttauksesta Kansallis-Osake-Pankille ja niiden palauttamisesta A:lle jo aikaisemmin kuin kolme kuukautta ennen häntä vastaan ajetun kanteen vireille tuloa. Kun kannetta ei siten ole pantu vireille takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentissa säädetyssä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä on havainnut takaisinsaannin perusteen A:ta vastaan tai sen olisi pitänyt se havaita, kanne on jätettävä tutkimatta.

Konkurssipesän kanne jätettäneen tutkimatta. Takavarikko kumottaneen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n Atomica Oy:n konkurssipesälle palautettavalle rahamäärälle suoritettava viivästyskorko määrätään maksettavaksi vasta 29.8.1994 lähtien.

Muutoin hovioikeuden tuomio jää pääasian ja myös takavarikon osalta pysyväksi.

A:n on, jos hän tahtoo käyttää hyväkseen takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 25 §:ssä tarkoitettua jälkivalvontamahdollisuutta, valvottava saatavansa Atomica Oy:n konkurssissa Espoon käräjäoikeudessa kolmen kuukauden kuluessa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.